#kotilainen x lammio
Explore tagged Tumblr posts
suddenmovements · 9 months ago
Text
demon head x tuntematon sotilas (+ viehe)
harvemmin tulee mitään tekstipostauksia tehtyä, mutta nyt on sen verran ravisteleva juttu että pakko jakaa. @karivuoto:n ideasta inspiroituneena perkasin läpi demon headin tuotannon ja sovitin sitä tuntemattomaan ja samalla meidän omiin poikiin viertoon ja hellströmiin (viehe, helvi).
omat lempilapseni 2 ensimmäistä albumia kävin läpi tarkemmin, mutta 3. ja 4. oli hankalempia koska a) hellfire ocean voidiin ei löydy lyriikoita ja b) viscera on jääny vähemmälle kuuntelulle tyylinsä takia. singleistä rivers of mars ja the resistance poimin vaan ensimmäisen, koska se on paljon tutumpi. kappaleet etenee järjestyksessä myös niillä albumeilla, joista en ottanu mukaan jokaista.
vaikka demon headin sanotuksissa on paljon okkultismiteemaa, niin iso osa tuotannosta on silti tosi osuvaa koska liikutaan pohjoisissa metsissä kuoleman rajamailla ja kohdataan/koetaan selittämättömiä asioita, yleensä hirveyksiä.
mainittakoon myös, että musiikkia on kuunneltu nimenomaan tuntematon ja viehe etusijalla, eikä kappaleita ole kytketty todellisiin jatkosodan tapahtumiin (vaikka vääjäämättähän siinä miljöössä liikutaan... silti keskiössä on fiktiiviset henkilöt, niiden ympärille rakentuvat tapahtumat ja näistä heräävät ajatukset sekä tunteet. joita on paljon)
potkin ja huudan
Tumblr media Tumblr media
thunder on the fields / ride the wilderness
thunder on the fields:
kariluoto: menneskeæderen een gang brændt viger du ikke fra ilden
hellström: we are burning it's a long damned path / but I know it's right for me
salo, sihvonen: thunder on the fields they gather around to fear / and worship what they do not understand
vierto/laatta: older now older now, this world is old / and I can't remember your face at all
rokka sihvosen silmin: hic svnt dracones they'll keep on trying to cage me, but I / I wasn't born to follow
järjettömyys, päämääränä kalmistot: gallow's omen cadaverous people, bleak / drought, famine and pestilence
viehe: untune the sky when I am obsolete and all is through / will I think of nothingness / or will I think of you
ride the wilderness:
traagiset, lehto: undertaker your eyes are frightened and you don't understand / that you can do nothing only I can
lammio: winterland the great white fields are beautiful at night / but their warriors are ready to fight
haavoittuminen (honkajoki, vanhala, hellström): revelations of april they gave me a panorama of the universe / but I think that it only exists in me
määttä eksyy/pitkät marssit/luonnossa selviytyminen: ride the wilderness easy to know, but hard to understand / how a beautiful landscape can hold such malignancy
lahtinen (ja viehe): book of changes the fortune that we had / never gave for a place in the sun
lehto jos se olis selvinny pidemmälle: demon head used to feel so sick and alone / a warm touch would chill me to the bone
lammion isä: the greatest lie the greatest lie he told / is that this is how things should be
traagiset, riitaoja: worthless time stands still when you are here and I'm going blind / it's been too long but soon I'll hear your voice / that binds me
Tumblr media Tumblr media Tumblr media
rivers of mars / hellfire ocean void / viscera
muut:
kotilainen: rivers of mars you're as good as dead / so there's no time to waste
mielonen kaarnan kaatumisen jälkeen: the night is yours turn away from the sun / when life denies you light
vierto: in the hour of the wolf in the hour of the wolf / we can be as we desire
koskela: death's solitude why are my children followed by darkess / jaws that bite and claws that cut
koskela kaatuu: tooth and nail a punishment so cold / for a price so low
kaarna: magical death devastate, chant, the bullet is divine / conqueror of the new becometh victor
asemasota, kirkas pakkasyö: the lupine choir [instrumental]
määttä, lahtinen kaatunut: a long, groaning descent [instrumental]
perääntymisvaihe: in adamantine chains this rain / these chains / my hands are tied / I can only bear witness
viehe (ja laatta?): wreath [instrumental]
6 notes · View notes
Text
Raili Kotilainen: Olen virallisesti lopettanut miesten perässä juoksemisen.
Lammio: Päivää.
Raili Kotilainen:
Raili Kotilainen: Hänen perässään voin pikakävellä.
22 notes · View notes
roswind · 5 years ago
Text
Kielikukkaset x Tuntematon Osa Kaksi
Kariluoto: Tenniskaunotar läträsi viinalla – kannettiin lyhyessä mekossa ulos baarista
Mäkilä: Punkalaitumella Yhteiskoulun keittiö valmistaa 82 sentin aineksista maittavan lounaan 380 ruokailijalle.
Lehto: Vanhusten syömistä pitää seurata.
Korpela: Mikkelin kaupunki etsii koordinaattioria
Viirilä: Hakkarainen IL:lle: ”Kuollut mies asui luonani."
Rokka: Ilmolahdella pääsee ampumaan vaikka pyörätuolilla
Susi: Poliisi antoi ampumisluvan kahdelle sudelle – molemmat pakenivat.
Kotilainen: Nainen iski päällään alasti istuneen miehen veitsellä hengiltä
Asumaniemi: Oppitunneilla liian vähän nukkuneet lapset ovat usein rauhattomia.
Rahikainen: Parinmuodostuksessa korostuvat ihmisten erilaiset toiveet: yksi saattaa pitää koskettelusta ja haluaisi pitää kädestä kiinni heti kättelyssä (– –).
Lammio: Myös henkilöstössä on tapahtunut suuria muutoksia, sillä henkilöstössä on tapahtunut suuria muutoksia.
Ukkola: Kuortaneella uima-altaaseen kuollut mies saapui urheiluopistolle moottoripyörällä
Honkajoki: Helsinkihän onkin kameli – mies huomasi asuvansa takapuolessa
46 notes · View notes
violasmirabiles · 5 years ago
Note
1, 13, 24 (lammio) ja 42 (vilho ja rokka)
1. Onko sinulla jotain kappaletta, jonka yhdistät mielessäsi johonkin Tuntemattoman hahmoon? Miksi? > hyvin monta ja hyvin moneen. joissakin biiseissä on sellainen teksti, joka huokuu johonkin hahmoon sopivaa energiaa. joissain biiseissä sellaisia säkeitä on ehkä pari kolme, mut se riittää siihen että yhistän koko biisin hahmoon. joskus biisissä on vain Jotenkin Sellainen Sopiva Viba. ja sitten jonkin punakaartin marssin yhdistän paitsi itse teokseen, niin tietty Vanhalaan, koska sehän sitä eniten siellä laulelee. tän takia mulla on uhh en edes uskalla laskea kuinka monta spotify-soittolistaa tarkalleen, mutta Monta. on hahmolistaa ja on shippilistaa ja on perkele kahdelle ficillekin omat listansa, ja Koko Teokselle on oma listansa ja Pohjantähdillekin jumalauta on. And They All Slap And I Do Not Accept Criticism At This Time Or Ever. mut esimerkkejä listatakseni
noitalinna huraan pikkuveli on riitaojabiisi, nimenomaan tämä alkuperäinen koska rauhallisempi ja melankolisempi
carolan mä tahdon pojan on raili kotilainen, se on justiinsa oikealla tavalla rempseä
ateenalaisten laulu on kariluoto through and through. se on se teksti ja tämän jätkän ihannepyrkimykset ja ideologia ja kaikki.
scandinavian music groupin näin minä vihellän matkallani on määttä. jos sen on oltava niin, olkoon sitten niin.
13. Mihin hahmoon samaistut eniten? Mihin hahmoon et? > vanhalaan siinä mielessä että nauran omille vitseilleni kaksinkerroin ja validaatiota pls, mut siinä mielessä määttään että pyrin olemaan yhtä chilli. ja vaikka joskus puran odottamattomien tilanteiden ensireaktioita äärimmäisen epächillin kuuloisesti niin ,,en mä oikeestaan jaksa mennä yleensä paniikkiin. kerrankin eksyin joensuun ruutukaavalla, mikä sinänsä on jo saavutus, ja kerran olin vähän hukassa serbian novi sadissa, mutta eihän siinä muuta kuin hengitti hetken syvään ja lähtee sitten kaikessa rauhassa pyrkimään oikeaan suuntaan. nii tietty lahtiseenhan minä sillä tavalla kanssa samaistun että Minähän Sitten Kanssa Jupisen. aina. mun kämppiksenä ja kuorokaverina ja kurssikaverina ja kaverikaverina on varmaan kiva olla. sit rokkaan ja rokan kylmäverisyyteen ja rohkeuteen ja sodasta nauttimiseen en pysty samaistumaan, enkä asumaniemen rämäpäisyyteen.
24. Kerro arvesta, joka hahmolla x on. Missä se on? Mistä se tuli? > Lammion arpi. hei. nyt. kun on tämä Korpelan ärhentely/kuolemakohtaus siellä loppupuolella, ja Lammio yrittää nostaa niitä Korpelan rattaita ennen kuin ilmahyökkäys tulee päälle ja näin. niin jos se saa käteensä haavan jostakin törröttävästä osasta siinä niiden rattaiden kanssa ährätessään, ne oli Kuitenkin missä kunnossa sattuu. siinä mennään koko ajan eikä haava ole millään tavalla hengenvaarallinen, niin sitä ei ehdi lääkintämiehillekään näyttää ja siihen kehittyy arpi, jota katsoessaan Lammio sitten tahtomattaankin muistaa että sinä et mun rattaitani nosta ja ampua sinäkin saatana ampua hyvin vaan. epämukavia muistoja monella tapaa.
42. Mikä on hahmon x love language/tapa osoittaa rakkautta. > vilho ei puhu eikä oikein koskekaan, nään sen enemmän semmosena tyyppinä joka auttaa toista kaikenlaisten hommien kanssa. rokka ilmaisee välittämistään sillä tavalla että, no, on toisen kanssa. aikataulut whomst i only know wanting to spend time with my loved one. tiiäks.
kiitän! pistäkkee kysellen!
9 notes · View notes
Text
Lammio: Muistan sen kauniin asun, joka teillä oli päällänne, kun saitte kuulla majuri Sarastien kaatumisesta.
Raili Kotilainen: Miksi tämän armeijan miehet muistavat vaatevalinnat, jotka tein traumaattisina päivinä?
32 notes · View notes
Text
Lammio: Haluaisin puhua ranskaa jalkojenne välissä.
Raili Kotilainen: Tuo on kuuminta, mitä minulle on sanottu.
Vanhala: Khihihi... Mie vain kuvittelen jonkun huutavan peenikselle "bonjour"...
Hietanen: [nauraa] Sacrebleu mademoiselle vagina hon hon hon tissi croissant...
Lahtinen: Kenenkään teistä ei pitäisi harrastaa seksiä. Ikinä.
87 notes · View notes
Text
Raili Kotilainen: Tiedättekö, luutnantti, te olette aika suloinen ollessanne mukava.
Lammio: Vai niin? Millainen minä sitten olen, kun en ole mukava?
Raili Kotilainen: Helvetin seksikäs nyt ainakin.
43 notes · View notes
Text
Raili Kotilainen: Minulla on yksi Rahikainen.
Lammio: Rahikainen?
Raili Kotilainen: Joo, se on ihana, se kohtelee minua niin kuin kakkakikkaretta.
Lammio: :|
Raili Kotilainen: Sarastie oli aina silleen "saanko hengittää tässä samassa tilassa teidän kanssanne", mutta Rahikainen tekee, mitä tahtoo.
Lammio: :|
Raili Kotilainen: Se on niinku oikea mies. Se on vienyt minulta viisitoista euroa ja kaksi hupparia ja minusta se on vaan ihanaa. Se oli vain silleen "minä otan nyt nämä".
Lammio: :|
Raili Kotilainen: Se on niinku alfa.
51 notes · View notes
Text
[Raili Kotilainen flirttailee Lammiolle]
Kotilainen: Te olette aina niin komea, herra luutnantti. Kertokaa, onko tämänhetkinen naimattomuutenne teille kenties valinta?
Rahikainen: [ujuttautuu väliin ja vinkkaa silmää Kotilaiselle viettelevästi] Joo, muttei hänen oma valintansa.
40 notes · View notes
Text
Lammio: Lotta Raili Kotilainen on kaunis.
Rahikainen: Hän on palajon muutakin, hänel on myös tosi hyvä syän.
Lammio: Ah, aivan. Olen kyllä huomannut, kuinka katsotte hänen "hyvää sydäntään".
44 notes · View notes